Satupäivän 2014 teema on ”Satua liikkeellä!”

Valtakunnallisena Satupäivänä 18. lokakuuta satua on liikkeellä yllättävissä paikoissa, kun sadut ja tarinat valtaavat koulut, päiväkodit, kirjastot, kulttuurikeskukset, museot ja ties mitkä muut jännittävät paikat – vain mielikuvitus on rajana!

Satupäivän 2014 teemaksi on valittu ”Satua liikkeellä” ja silloin sadut ja tarinat näkyvät ja kuuluvat ympäri Suomen – viime vuonna Satupäivää juhlittiin peräti 80 paikkakunnalla. Satupäivänä tarinoita on tosiaan liikkeellä ympäri maan ja satuun voi törmätä yllättävissäkin paikoissa – edellisvuosina satu on löytänyt tiensä esimerkiksi kunnanvaltuuston ruokalaan, raitiovaunuun ja Kaapelitehtaan hissiin! Teemaan liittyen tavoitteenamme on viedä satu ihmisten luo ja tähän liittyen päiväkoteihin, kouluihin, sairaaloihin ja palvelutaloihin jalkautuu Satupäivänä joukko vapaaehtoisia sadunlukijoita. Teemaa voi lukea toki myös kirjaimellisesti vaikkapa liikunnallisten satutyöpajojen järjestämisen muodossa.

Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan osallistumaan ja järjestämään satumaisia tapahtumia. Käy  lukemassa lisää Satupäivän tapahtumajärjestäjäksi tai sadunlukijaksi ryhtymisestä tästä linkistä!

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa Linkdin
Jaa Pinterest